Tulin valituksi keskustan Helsingin piirin toiminnanjohtajaksi ja aloitan työn 26.1.2021. Olen otettu ja nöyrä uuden tehtävän äärellä. On suuri kunnia saada tehdä töitä jokaisen helsinkiläisen eteen ja keskustalaisen politiikan puolesta toiminnanjohtajan roolissa.
TIEDOTE 23.1.2021
Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri Noora Juvonen on valittu Helsingin Keskustan toiminnanjohtajaksi. Juvonen aloittaa tehtävässä 26.1.2021. Juvonen on aiemmin työskennellyt palvelukehityksen ja elinkeinojen kehittämisen asiantuntijatehtävissä. Hän on toiminut aktiivisesti Helsingin Keskustan piirihallituksessa ja paikallisyhdistyksessä Lauttasaaressa. Hän on ollut pitkään mukana toteuttamassa keskustalaisia vaalikampanjoita.
– Haluan kiittää Keskustan Helsingin piirihallitusta luottamuksesta ja lähden innolla toteuttamaan ja kehittämään piirin toimintaa tiiviissä yhteistyössä jäsenistömme kanssa. Ensimmäinen työtehtäväni on yhdessä johdon kanssa toteuttaa kuntavaalikampanja menestyksekkäästi ja tarjota paras mahdollinen tuki ehdokkaillemme, Juvonen kiteyttää.
Helsingin Keskusta lähtee vaaleihin omalla tunnistettavalla linjallaan, hän jatkaa.
– Helsingin Keskusta haluaa parantaa helsinkiläisten arkea. Puolustamme lähipalveluita. Haluamme huolehtia lasten, perheiden ja ikäihmisten hyvinvoinnista. Kannamme huolta kaikkien oikeudesta viihtyisään asumiseen ja lähiluontoon. Helsingin Keskustan linja on myös yrittäjyyden ja elinkeinojen edistämisen linja. Yksi hyvä esimerkki viimeisimmistä ulostuloistamme on kotihoidon Helsinki-lisän puolustaminen. Työ Helsinki-lisän leikkauksen peruuttamiseksi jatkuu.
Kuntavaalien osalta ehdokashankinta on kiivaimmillaan. Uusi toiminnanjohtaja kannustaa helsinkiläisiä lähtemään rohkeasti mukaan Keskustan ehdokkaaksi. Helsingin kaupunginvaltuusto päättää jokaisen helsinkiläisen arjen asioista.
Vaalit järjestetään huhtikuun 18. päivä. Tänä keväänä vaaleja käydään vallitsevan korona-tilanteen takia poikkeuksellisissa oloissa, eikä suuria kasvokkain toteutettavia vaalitilaisuuksia tai tempauksia tulla näkemään. Tämä on myös mahdollisuus jokaiselle ehdokkaalle tehdä omannäköistä kampanjaa omissa verkostoissaan.
Helsingin Keskustan puheenjohtaja Harriet Lonka on iloinen Juvosen valinnasta.
– Noora on juuri oikea henkilö sekä vetämään kuntavaalikampanjaa näinä haastavina aikoina että kehittämään Helsingin Keskustaa tulevaisuuden haasteisiin vastaavana aktiivisena, avoimena ja osallistumiseen innostavana kaupunkitoimijana, hän toteaa.
Yhteystiedot:
Harriet Lonka puh. 040 0755 475
Noora Juvonen puh. 050 411 8532
Lue Suomenmaassa julkaistu kirjoitus aiheesta:
”Noora Juvonen keskustan Helsingin piirin toiminnanjohtajaksi” (Suomenmaa 24.1.2021)