Ostetaan helsinkiläisiltä yrityksiltä kaupungin elinvoiman turvaamiseksi

Koronan takia ihmisvirtoihin perustuvien kauppapaikkojen tila on vakava. Näin on myös Helsingin kävelykeskustan ja uusien kauppakeskusten osalta. Joulusesonki on peruttu ahdingossa olevien ravintola- ja tapahtuma-alan yritysten osalta. Tarvitsemme julkisen vallan, kaupungin ja kuluttajien kaikkien panosta tukeaksemme yrityksiä ja suojellaksemme työpaikkoja.

Osta paikallista

Jokainen helsinkiläinen voi myös osaltaan vaikuttaa tähän. Helsingin Keskusta innostaa kaikkia helsinkiläisiä tukemaan yrityksiä omien ostopäätösten kautta.

– Helsingissä joulu on hyvin erilainen kuin aiemmin. Joulusesonki on tärkeä ravintola- ja tapahtuma-alan toimialalle sekä esimerkiksi käsityöalan yrityksille. On tärkeää, että käyttäisimme esimerkiksi ravintoloiden take away -palveluita ja ostaisimme joululahjamuistamiset helsinkiläisistä putiikeista ja kotimaisista verkkokaupoista ulkomaisten vastaavien sijaan, esittää Helsingin Keskustan piirihallituksen ja Keskustayrittäjien jäsen Noora Juvonen.

Konkurssiaalto uhkaa, myös kaupungin on toimittava

Pandemia vaikuttaa talouteen ennen kaikkea yritysten toiminnan muutosten kautta. Aalto-yliopiston taloustieteen emeritusprofessori kuvasi Helsingin Sanomissa (16.11.2020), kuinka koronan aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta vähentää yritysten halukkuutta tehdä investointeja sekä tutkimus- ja kehitystyötä. Kun yritysten rattaat pidetään poikkeusaikana pyörimässä, mutta mitään uutta ei synny, se tietää suuria ongelmia yrityksille sekä työmarkkinoille.

Helsingin Keskusta esittää, että tartuntalukujen noustessa Suomessa ja maailmalla on kiireellisesti pyrittävä löytämään ratkaisuja siihen, kuinka yrityksille luodaan mahdollisuuksia jatkuvasti kehittää toimintaansa. Tässä työssä tarvitaan laajaa yhteistyötä. Avainasemassa ovat verottaja, eläkevakuutusyhtiöt sekä hallituksen linjaukset mahdollisesta lisätuesta yrityksille.

Helsingin kaupungin on omalla toiminnallaan luotava uskoa tulevasta helsinkiläisille yrityksille: Tarvitaan joustoja Helsingin ja sopimuskumppaneiden välille. Uusien hankintojen osalta on lisättävä vuoropuhelua yritysten kanssa ja tiedotettava hankinnoista nykyistä paremmin. Hankintoja on jaettava osiin, jotta useampi sopimustoimittaja ja pienyrittäjä voidaan valita siihen mukaan.

 

Kirjoitus on julkaistu myös Keskustan verkkosivuilla.

Noorasta sanottua

"Noora on aikaansaava ja aktiivinen perheenäiti. Olen oppinut tuntemaan hänet älykkäänä ja uupumattomana yhteisten asioiden hoitajana. Voin lämpimästi suositella hänen valintaansa helsinkiläisten asioiden hoitajaksi." (v. 2021)

Katri Kulmuni
europarlamentaarikko

"Olemme Nooran kanssa tehneet vuosia yhdessä töitä lauttasaarelaisten ja helsinkiläisten parhaaksi mm. puolustamalla lähipalveluita. Meille molemmille luonto- ja ympäristökysymykset ovat tärkeitä. Noora on aikaansaava politiikko. Kannatan hänen valintaansa Helsingin kaupunginvaltuustoon." (v. 2021)

Sanna Lehtinen
ent. tarkastuslautakunnan jäsen ja Helsingin Keskustan puheenjohtaja

"Olen tehnyt Nooran kanssa työtä puolueen hyvinvointi- ja terveysryhmässä. Eduskunta tarvitsee vahvaa arvopohjaa, sekä hyvinvointialan, lapsiperheiden ja ikääntyneiden palvelujen tuntemusta." (v. 2019)

Pekka Puska
kansanedustaja 2017-2019, professori

"Olen oppinut tuntemaan Nooran fiksuna vaikuttajana, joka perehtyy asioihin huolellisesti ja esittää mielipiteensä selkeästi. Nooralla on konkreettisia ehdotuksia lasten, perheiden ja ikäihmisten arjen parantamiseksi. On upeaa, että Noora on pienten lasten äitinä ehdolla eduskuntaan. Se on rohkaiseva esimerkki." (v. 2019)

Liina Tiusanen
ent. Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja

"Noora oli eduskuntavaalikampanjassani viestintäkoordinaattorina vuonna 2015. Hän on aikaansaava ja tunnollinen. Noora on erinomainen ehdokas Helsingistä kansanedustajaksi. Noora tuntee hyvin sote-asiat ja on pitänyt esillä omaishoidon ja hoivapalvelujen kehittämistä." (v. 2019)

Jari Leppä
ent. maa- ja metsätalousministeri, kansanedustaja