Keskustan puoluekokous järjestetään tulevana viikonloppuna. Tuen istuvaa puheenjohtajaamme Katri Kulmunia puolueen johdossa. Kulmuni on valovoimainen, aito ja osaava poliitikko, jota syvästi arvostan.
Mielestäni Kulmuni on paras mahdollinen valinta puolueemme puheenjohtajaksi tässä haastavassa ajassa. Hänellä on taitoa kuunnella kenttää ja rohkeutta tehdä asioita eri tavalla kuin ennen on tehty. Hänellä on poliittista taitoa ja osaamista tehdä aidosti juurevaa keskustalaista politiikkaa paikassa, johon emme ole tottuneet – hallituksen kakkospuolueena.
”Keskusta ei ole mikään keskiarvo oikeistosta ja vasemmistosta, vaan omaleimainen keskitien kansanliike” – Katri Kulmuni
Olin mukana kirjoittamassa mielipidekirjoitusta puheenjohtajamme jatkon puolesta, joka julkaistiin Suomenmaassa 1.9.2020. Toteamme kirjoituksessamme:
”Monista haasteista huolimatta Katri on osoittanut erinomaista kriisinsietokykyä, periaatteellisuutta ja sitkeyttä. Se, että hän kantoi täyden poliittisen vastuun avustajansa virheistä, kertoo paljon hänen luonteestaan ja ominaisuuksistaan. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan vaan lähti oikeutetusti puolustamaan asemaansa puolueen puheenjohtajana.
Katrissa yhdistyvät raikkaus ja luonnollisuus ja laajan kielitaidon mukanaan tuoma kansainvälisyys.”
Lue kannanottomme kokonaisuudessaan:
***
Tutustu Kulmunin linjapaperiin
Tutustu Kulmunin investointiohjelmaan
”Suomi voi erilaistua, mutta se ei saa eriarvoistua” – Katri Kulmuni