Kannattaa suosia kotimaisia raaka-aineita

Ostamalla kotimaista emme ulkoista ympäristövaikutuksia muihin maihin.

Suomalainen lähellä tuotettu ruoka on monesti erinomainen ilmastoteko.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi syyskuun kokouksessaan aloitteen, jonka tavoitteena on, että kaupunkiorganisaatio pyrkii liha- ja maitotuotteiden kulutuksen puolittamiseen vuoteen 2025 mennessä.

On tärkeää, että tämän päätöksenteon toteutuksessa huomioidaan eri väestöryhmien ravitsemussuositukset ja se, että kaupungin ruokahankinnoissa kotimaisten raaka-aineiden hyödyntäminen arvotetaan korkealle. Vastaavasti ulkomaisten raaka-aineiden käyttöä tulee vähentää merkittävästi puolittamalla niiden kulutus.

Ostamalla kotimaista emme ulkoista ympäristövaikutuksia muihin maihin. Läheltä tulevat raaka-aineet ovat tuoreita. Esimerkiksi kannattaa välttää kaukomaiden tuotteita riisiä ja soijaa, joiden viljely kuormittaa tutkitusti ympäristöä. Lisäksi niiden tuotannossa käytetään paljon torjunta-aineita, jotka ovat meillä kiellettyjä vaarallisten ympäristövaikutusten tai esimerkiksi syöpäriskin vuoksi.

Kotimaisia raaka-aineita kannattaa suosia myös siksi, että Suomessa tuotantoeläinten hyvinvointi ja hyvä terveystilanne mahdollistavat antibioottien vähäisen käytön. Torjunta-ainejäämät ovat merkittävästi alhaisemmat tuontiruokaan verrattuna. Myös lannoitteiden raskasmetallipitoisuus on Euroopan tiukimmin säädeltyjä.

Helsinki on kansallisesti tärkeä suunnannäyttäjä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vaadimme, että päiväkodeissa ja vanhusten palvelutaloissa tarjotaan jatkossakin terveellistä ja monipuolista kotimaista ruokaa.

Noora Juvonen
Sanna Rauhansalo
Helsinki

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 17.11.2019

Noorasta sanottua

"Olen tehnyt Nooran kanssa työtä puolueen hyvinvointi- ja terveysryhmässä. Eduskunta tarvitsee vahvaa arvopohjaa, sekä hyvinvointialan, lapsiperheiden ja ikääntyneiden palvelujen tuntemusta."

Pekka Puska
kansanedustaja 2017-2019, professori

"Olen oppinut tuntemaan Nooran fiksuna vaikuttajana, joka perehtyy asioihin huolellisesti ja esittää mielipiteensä selkeästi. Nooralla on konkreettisia ehdotuksia lasten, perheiden ja ikäihmisten arjen parantamiseksi. On upeaa, että Noora on pienten lasten äitinä ehdolla eduskuntaan. Se on rohkaiseva esimerkki."

Liina Tiusanen
Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja

"Noora oli eduskuntavaalikampanjassani viestintäkoordinaattorina vuonna 2015. Hän on aikaansaava ja tunnollinen. Noora on erinomainen ehdokas Helsingistä kansanedustajaksi. Noora tuntee hyvin sote-asiat ja on pitänyt esillä omaishoidon ja hoivapalvelujen kehittämistä."

Jari Leppä
maa- ja metsätalousministeri, kansanedustaja

"Noora on aikaansaava ja aktiivinen perheenäiti. Olen oppinut tuntemaan hänet älykkäänä ja uupumattomana yhteisten asioiden hoitajana. Voin lämpimästi suositella hänen valintaansa helsinkiläisten asioiden hoitajaksi."

Katri Kulmuni
kansanedustaja

"Olemme Nooran kanssa tehneet vuosia yhdessä töitä lauttasaarelaisten ja helsinkiläisten parhaaksi mm. puolustamalla lähipalveluita. Meille molemmille luonto- ja ympäristökysymykset ovat tärkeitä. Noora on aikaansaava politiikko. Kannatan hänen valintaansa Helsingin kaupunginvaltuustoon."

Sanna Lehtinen
tarkastuslautakunnan jäsen, entinen Helsingin Keskustan puheenjohtaja