Ehdokkaasi Lauttasaaresta

Olen Noora Juvonen, 35-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja kahden pienen lapsen äiti Lauttasaaresta Helsingistä. Lauttasaari on ihana paikka asua ja elää. Se on yhteisöllinen ”kylä” keskellä kaupunkia. Tätä tunnelmaa ja henkeä haluan puolustaa. Olen ehdolla kesän kuntavaaleissa keskustan listalta. Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.6.


Huolehditaan lasten hyvinvoinnista ja liikenneturvallisuudesta

Kitketään koulukiusaamista ja -väkivaltaa lisäämällä koulun, poliisin ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä järjestämällä osana opetusta ja varhaiskasvatusta lapsille sovinto-koulutusta. Tuetaan perheitä entistä vahvemmin kaupungin oman neuvolajärjestelmän kautta.

Tuetaan perheitä palauttamalla kotihoihoidon Helsinki-lisä 2-vuotiaan lapsen perheille. Helsinki-lisää päätettiin leikata kokoomuksen, vihreiden ja sdp:n toimesta viime vuoden lopulla. Helsingin talous on vahvalla pohjalla. Ei ole syytä leikata perheille myönnettävästä etuudesta silloin, kun avun tarve on suurin.

Lauttasaaressa pitää turvata lasten turvallisuus liikenteessä. Tällä tarkoitan, että liikennejärjestelyjen suunnittelussa huomioidaan nykyistä paremmin pienet koululaiset ja nuoret, jotka liikkuvat pyörällä. Erityisen vaarallinen paikka on esimerkiksi Vattuniemen koulun ympäristö, jossa menee bussiliikennettä, raskaita ajoneuvoja ja työliikennettä. Vattuniemenkadulle tulisi saada automaattinen nopeusvalvonta, jotta nopeudet pysyvät matalina. Lisäksi tulisi pohtia, kuinka varmistetaan turvallinen tien ylitys suojateillä, nyt risteysalue ei ole turvallinen.

Turvataan ´saaren lähipalvelut

Kuluvalla valtuustokaudella päätettiin perua päätös siitä, että Lauttasaaren terveysasema ja neuvolapalvelut yhdistyvät kehitteillä olevaan Kampin hyvinvointikeskukseen. Tämä oli kesällä 2020 aivan erinomainen uutinen saarelaisille. Erityisen suuri kiitos Lauttasaari-seuran edunvalvontatyölle tämän asian tiimoilta. Tehdyn päätöksen myötä eteläisen Helsingin asukkaita palvelee tulevaisuudessa Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen lisäksi Lauttasaaren terveysasema, jonka palvelut ovat tosin suppeammat kuin terveys- ja hyvinvointikeskuksessa. Meillä on saarella myös erinomaiset kirjastopalvelut. Näitä palveluita olen valmis puolustamaan, jotta lähipalvelut säilyvät jatkossakin.

Suojellaan luontoa – ei massiivista rakentamista Koivusaareen!

Kuluvalla viikolla kaupunkiympäristölautakunta puheenjohtaja Anni Sinnemäen (vihr.) johdolla esitti yksimielisesti kaupunginhallitukselle Koivusaaren asemakaavan hyväksymistä. Koivusaaren asemakaavalla on tarkoitus rakentaa pienestä Koivusaaresta n. 5000 asukkaan ja runsaan 4000 työpaikan kaupunginosa. Kuinka on mahdollista, että tällaiselle pienelle saarelle, jossa tällä hetkellä on kaksi pursiseuran venesatamaa ja vieressä Hanasaaressa Hanasaaren kulttuurikeskus mahtuu 5000 asukasta? Vastaus on merentäytöillä ja rakentamalla tiiviisti ja korkealle. Koivusaareen suunnitellaan massiivista merentäyttöä, yhteensä 19 hehtaaria. Tällainen suunnitelma on aivan ylimitoitettu ja merellisen Helsingin kehittämisen vastainen ajatus.

Edellä mainittu lautakunnan päätös on todella surullinen. Minulla on suuri huoli, miten Lauttasaaren lähiluonnolle käy kun viereen kasvaa uusi kaupunginosa merentäytöillä. Mitä se merkitsee merelliselle luonnolle ja Lauttasaaren rannoille, jotka ovat jo nyt ahkerassa virkistyskäytössä? Pidän erinomaisena, että Koivusaarta rakennetaan ja myös Ikean kiinnitys on tärkeä, mutta ei tässä mittakaavassa.

Ehdotukseni:
1. Tarvitaan uusi arvio siitä, mitkä Koivusaaren rakentamisen vaikutukset, erityisesti maantäytöt, ovat luonnolle ja kaupunkiympäristölle
2. Tarvitaan koronan jälkeisessä ajassa uusi arvio suunniteltujen työpaikkojen synnyttämisestä 4000 kpl, kun työ ei enää ole samalla tavalla paikkaan sidottua kuin aiemmin
3. Tarvitaan uusi selvitys kasvavan liikenteen vaikutuksista keskustaan ja Lauttasaaren läpi
4. Kaupunginhallitus ei saa hyväksyä ilman muutoksia kaupunkiympäristölautakunnan esitystä

Parasta Lauttasaaressa:

– Ryssänkärki
– Kasinonranta
– rantakahvilat ja mutterikahvila
– Skeittipuisto (Hevosenkenkäpuisto) ja Lahnalahden puisto
– Ravintolat ja toimipaikat, joista saa erinomaista palvelua kuten: ravintola Casa Mare, pizzeria ja viinibaari Maggio, parturi-kampaamo Hairspot, Sannan musiikkikoulu
– Lauttasaaren neuvolapalvelut

Mikä on sinun lempipaikkasi Lauttasaaressa?

Olen asunut perheeni kanssa Lauttasaaressa vuodesta 2011. Olen Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen ja toimin aktiivisesti Lauttasaaren Keskustaseura ry:ssä.

Noorasta sanottua

"Olen tehnyt Nooran kanssa työtä puolueen hyvinvointi- ja terveysryhmässä. Eduskunta tarvitsee vahvaa arvopohjaa, sekä hyvinvointialan, lapsiperheiden ja ikääntyneiden palvelujen tuntemusta."

Pekka Puska
kansanedustaja 2017-2019, professori

"Olen oppinut tuntemaan Nooran fiksuna vaikuttajana, joka perehtyy asioihin huolellisesti ja esittää mielipiteensä selkeästi. Nooralla on konkreettisia ehdotuksia lasten, perheiden ja ikäihmisten arjen parantamiseksi. On upeaa, että Noora on pienten lasten äitinä ehdolla eduskuntaan. Se on rohkaiseva esimerkki."

Liina Tiusanen
Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja

"Noora oli eduskuntavaalikampanjassani viestintäkoordinaattorina vuonna 2015. Hän on aikaansaava ja tunnollinen. Noora on erinomainen ehdokas Helsingistä kansanedustajaksi. Noora tuntee hyvin sote-asiat ja on pitänyt esillä omaishoidon ja hoivapalvelujen kehittämistä."

Jari Leppä
maa- ja metsätalousministeri, kansanedustaja

"Noora on aikaansaava ja aktiivinen perheenäiti. Olen oppinut tuntemaan hänet älykkäänä ja uupumattomana yhteisten asioiden hoitajana. Voin lämpimästi suositella hänen valintaansa helsinkiläisten asioiden hoitajaksi."

Katri Kulmuni
kansanedustaja

"Olemme Nooran kanssa tehneet vuosia yhdessä töitä lauttasaarelaisten ja helsinkiläisten parhaaksi mm. puolustamalla lähipalveluita. Meille molemmille luonto- ja ympäristökysymykset ovat tärkeitä. Noora on aikaansaava politiikko. Kannatan hänen valintaansa Helsingin kaupunginvaltuustoon."

Sanna Lehtinen
tarkastuslautakunnan jäsen, entinen Helsingin Keskustan puheenjohtaja